Siirry pääsisältöön

Tervehdys!




Melko sateinen sellainen. Ainakin meillä on satanut monta päivää joten voimme todeta syksyn tulleen.

Kissat saivat tontilleen uusia kivoja juttuja kun hain Tassulinna-blogin Pepsiltä ja Maxilta pihallemme häkin!


Asensimme entiseen juoksunaruun vievään kulkuaukkoon putken, jota pitkin kissat pääsevät häkkiin

Ei mennyt montaa minuuttia kun myös meidän villikissa uskaltautui painamaan tassunsa ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen märkään nurmikkoon. Nalahan ei ulos ole päässyt kuin verkotetulle terassille.






Juuri nytkin Nala juoksi ulkoa viereeni huutamaan aivan likomärkänä, kun siellä häkissä nyt on vaan pakko olla, ja edestakaisin juoksua on koko ajan :D

Häkistä uupuu vielä hiekka-alue jota kissat saisivat pitää vessana, sillä tuota nurmikkoa on hieman hankala kaivaa. Sekin toki Nalalta onnistuu, sillä hän yrittää kaivaa itseään Kiinaan ilmeisesti aina ulos päästessään..
Sekä raapimispuu, jonka ajattelin hakea metsästä. Joku parempi astintaso olisi myös ihan kiva, ulkovalo, kun nuo juoksevat iltapimeällä ulos, sekä joku pieni asunto kisseille.



Täytyy kyllä todeta että tämä häkki oli mukava muutos, sillä nyt minun ei tarvitse pelätä että kissat pääsevät valjaista karkuun ja Nallekin saa ulkoilla :) Tosin ikkunan pitää olla auki ja vaikka laitoin paksun kankaan eteen, tuulee sieltä sisälle :P

Kiitos kun luit! Ja oikein mukavaa ja (toivottavasti) lämmintä syksyä toivovat:

Lulu
Nala

Foxi

Kille

Kommentit

  1. Vähän kiva, kun meidän ihanalla häkillä on uudet käyttäjät!! Toivottavasti saatte viettää monta miljoonaa hetkeä pihalla ja nähdä livenä tirppoja! Meidän postaus löytyy täältä: https://tassulinna.blogspot.fi/2017/10/hakki-uudessa-kaytossa.html - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me tykätään ihan hulluna! Ehkä sinne keksitään vielä jotain virikettä. Tirppa-tv:tä katsellaan :D t. Foxi, Nala ja Lulu

      Poista
  2. Voi että varmasti niin hyödyllinen kapistus tuo häkki! Olisipa oma piha niin saisi vastaavan myös väkerrettyä:) ehkäpä otetaan tulevaisuudessa tavoitteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on! Nyt ei tartte aina olla huolissaan että miten päin ne kissat on siellä flexin päässä :) Ei muuta kuin rakentelemaan. PS. Kiitos kommentistasi

      Poista

Lähetä kommentti